Katsotaan yhdessä sydäntietoisesti!
Su 1.1.2017
Oi uusi vuosi sinä 2017 kiva kun tuot meille100 vuotiaalle Suomelle sen ansaitseman juhlan ja juhla mielen. Vuoden vaihtuminen tuo ajatuksiin niin monenlaista. On ikään kuin myös helpompi katsoa tätä hetkeä ja unohtaa vanhavuosi sen tapahtumat niin myös ne ikävimmät. Antakaamme tulevan vuoden jokaisen päivän tehdä se samoin ja iloitkaamme niistä mahdollisuuksista jotka ovat siinä meidän aivan ulottuvilla. Siinä yksi ajatus vuodelle tälle 2017. Kiitos kaikille ja onnea!
Ma 2.1.2017
Koitti juhlan jälkeen maanantai sitä arjeksi kutsutaan. Tuokoon arki siis juhlan arkisen sopimisen - sopuisan - arvostavan - arvokkaan meille maan "mönkijöille" tasapuolisesti. Näin alkoi ajatelmat viikon päiville!!!???
Ti 3.1.2017
Vauhti tiistain voi siivittää jo arjen ohi syvemmälle kunkin "oman palstan" aherrukseen. Älköön kuitenkaan sitä vauhti sokaisko ja iloa viekö silmänkulmasta tuosta niin pilkehtiväisestä.
Ke 4.1.2017
Keskiviikko kuin keskellä aallon harjaa surffilaudalla taiteillen. "Viikkoni kysyy minulta minne -miksi - miten lautailen?!" Se siis vaatii taitoa nähdä viikon päivä tää minne lautani lainehtii vai kaarranko sinne minne tahdonkin.
To 5.1.2017
Torstai toivoa täynnä sanonta tää!? Mieti se mistähän sanonta tuo meille tarinan luo.
Pe 6.1.2017
Ajatellaan että perjantain jälkeen ns. vapaa viikonloppu, mutta monelle ja monella alalla se on aika työn. Siitä arvostus niille jotka valvovat silloinkin kun vapaa on viikoloppu tuo. Mutta yhtälailla arvokasta on kaikkien ihan kaikkien ihmisten läsnäolo tää tässä ja nyt. La
7.1.2017
Odotuksen odottoma lauantai on koittanut. Millainen olikaan sinun lauantain odotusarvo? Mitä se tuo tullessaan - olemmeko me sen laivan kapteeneja vai vapaa matkustajia?! Su
8.1.2017
On koittanut jälleen sunnuntai juhlapäiväkö se on vai arjellinen aherruksen täyttämä kiireiden valtakunta. Jos emme ole viikolla levänneet aidosti todellisesti on aika sunnuntain sille paikka mitä parahin. Niin että mielikin on saanut tilan olla läsnä hetkessä tässä. Kiitä itseäsi oli se lepohetki viikon päivistä mikä tahansa - aika joka oli ja on sinua varten. Ma
9.1.2017
JUKOLAN ON VIESTI aihe viikonpäivien ajatusten viikolle tälle. YLLÄTTÄVÄ kenties ajatus - ajatusten sanoma arvaamaton... Veljeksiä seitsemän kuin viikossa päiviä samoin noin seitsemän. Maanantai on aloituksen viivalla hmmm. Ylläsveto aloittajaksi on vauva tuo joka juuri syntynyt on. Vauva joka kulkee pitkän aikaa "letkassa" tuossa ennenkuin omat jalat kantavat on matka turvallista rastilta - rastille. Vauvan uteliaisuus - kiinnostus - kokeilu - ryöminen - uni - ruoka - parkuminen johtaa erilaisiin irtiottoihin joihin "letkassa" olijat eivät aina reagoida ehdi. Siis yllättävä ja opettava voi olla viestin aloittaja tuo joka viestin vaihtoon tuo!!!
Ti 10.1.2017
Tiistai pääsee Jukolan yöhön 6 min takamatkalta, koska maanantain "konttaus" jatkui hieman pitemmälle. Toiselle osuudelle on jo noustu tukevasti mutta vielä horjuen kahdelle jalalle. Vauhtihan siinä nousee välillä vallattomaksi, joten pientä pummia pukkaa ja kompurointia. Mutta osuuden loppuhan tulee jo mallikkaasti kun into ja mielen hallinta alkaa olla hallussa. No eskarihan se jo lähestyy niin täytyyhän sitä Pokemot muut sujua sekä suunnistus mennä jo tuupiin vaikka metsä on pimeä. Satojen valojen loisteessa tullaan iloisesti vaihtoon 5 min kärjestä.
Ke 11.1.2017
Jukolan kolmas osuus tuo pimeä yö, jonne keskiviikko menee alun päättäväisesti muiden mukana. Onhan se koulun ensimmäisen luokan oppilaan itse osattava kaikki kokeneemmatkin temput, joten mie ihan ite vetojuhdan otteen otan. Mutta pimeyskö vai tuo armoton itseluottamus metsään vie valitettavasti sivuun rastista jossa ei valoja näy. Kuitenkin yllättävän nopeasti alakoululainen jo rytmin löytää ja liput keskeltä halkoo. Ja vaihtoon säntää vauhdilla tuolla hirmuisella ollen 4 min kärjestä.
To 12.1.2017
Torstai jo malttamattomana oli odottanut vaihtoa neljättä. Hieman hermoilua ilmassa onhan yläkoulu tuo uusi tilanne tää kun 4 min jääty on vain kärjestä. Ja takaa ajoon edustus tuo VeeKoo:n täytyy sännätä niin tiukassa saumassa, jossa odotus kun niin korkea on. Onneksi metsän kaverit hyvin auttaa ja omille hajonta rasteille vie. Tuudittautuminen helppouteen alun menossa tuossa toi yllätyksen kun lopun hajonnassa koodi täsmännyt ei. Tilanne uusi tää kun koe niin matemaattinen virheen pamauttaa. Torstai sai hyvin tilanteen haltuun oli virhe vain kymmenyksissä. Ja onnen huumalla pääsee vaihtoon vain 3 min kärjestä niin hurrattuun.
Pe 13.1.2017
Perjantai odotus alueella olo tyynnä yhtä kaikki. Tieto jo lukiolaisena iskee tajuntaan - tiedän kyllä mitä täytyy tehdä mikä tää homman nimi on - - pysyn kurssissa -- noukin rastit taitaen -- eikä paine tää seuran VeeKoo:n tavoite menestyksen häiritse se mua ei vaan voimavara se on. Ykkös rastin vaativuus ja urien yllättävyys yössä tuossa vielä niin pimeässä haasteellinen on (kts. kuva alussa). Mut sen jälkeen lukiolainen tuosta jatkaen taiten taitaen matkan niin vauhdikkaasti selvittää kohti ylioppilaan lakipistettä. Tullen rapa roiskuen vaihtoon kärjestä perässä minutteja 2 noista lakikkaista muista villi varsoista. Sijoituskin ollen kolme, jost kuudes jatkoon pääsee.
La 14.1.2017
Lauantai haastajana takaa-ajoon metsään niin suunnistavaan ei pelkoa vaan aikuisuuden menemisen iloa. Se pursuaa aivan joka solusta noista. Matka on pitkä niinpä ura opiskelun tai työelämän myös sitä on. Lauantai sempä vuoksi maltta hyvin mielen ja monon lento omille hajonnoille vie. Hei näkyykö tuolla selkä pihkaniskan RK:n -- hyvä! Kuiskaa rastimies salaa toiselle "leimaa toisena", jonka VeeKoo:n suunnistajakin kuulee. Se siivittää yhtälailla arjessa aikuisuuden, kun tuo perhe onnikin on koittanut isolla kädellä onnekkaasti. Maalikuulutus sen vahvistaen kertoo toisena vaihtoon tulee Lauantai kärjestä vain 1minuutti tuo. Edessä suunnistaja seurasta Ruotsinmaan -- kylläkin suomalaisuuden MM-voimalla kirien.
Su 15.1.2017
Tunnelma VeeKoo:n leirissä tiivistyy. Se on Jukolan taikaa jonka kokea voi vain Jukolassa. Jännitystä, iloa, epävarmuutta, odotusta, väsymystä ja onnen boostereita tulvahdellen leirissä tuossa tilanteessa niin toivotussa. Sunnuntaihin ankkurina oli luottamus kuin usko vuoreen. Ankkurina oli Sunnuntain vahvuudet niin ikä rajaton kuin kokemus ajaton, jota elämä oli koulinut arjessa mitä haastavimmassa. Ankkuri reitin pitkät ja lyhyet välit -- vauhdikkaat tai vaativat koettelevat taitoa ja kuntoa tuota kuin elämäkin tää. Sunnuntain taival taittui hiljaisessa metsässä luottaen omaan tekemiseen. Kunnes alkoi tapahtua! Varvauksen jälkeen loppulenkin hajonta sykkyrässä ratamestareiden juonissa noissa. KFI:n kaveri puskasta peesiin ilmestyi niin yllättäen. Ja hänen hetken herpaantuminen vika hajonnalle vei (kts.kartta alla). Siispä Sunnuntai sen oivalsi loppumatkan siivillänsä lensi maaliin ja voittoon Jukolan. Ilon tunneryöpyn jäsenten VeeKoo:n maalissa sanoin kuvaamaton kuin vyöry kuuman laavameren tai maan järistyksen. Niin meidän elämän kaari maanpäällä majaillen on kuin Jukolan viesti kokemuksineen rajaton ja ajaton. Kiitos!
Ma 16.1.2017
Pysyen seitsemän päivän syklissä niin leikittelemme väreillä. Vaikka värejä ja eri sävyjä on mahdottomasti, niin ensimmäiseksi perusväriksi otetaan punainen. Mieti - anna intuition lähteä liikkeelle mitä se sinulle tuo ajatuksiin tai mielikuviin?! Punaisenhan voi poimia sateenkaaresta yhtenä selvänä värinä. Ne jotka ovat sivunneet itämaista ajattelua ihmisen energioista - energeettisyydestä löytyy sieltä paljon loogista yhteyttä elämäämme. Siellä esim. Juurichakra (häntäluun korkeudella) liittyy ns. äitimaahan sanontaan. Onhan maapallon ydin hyvin tulipunaisen punainen. Juuricahkra on sitä kautta meidän fyysinen yhteys maahan eli koetaan olevamme vahvasti ja tukevasti kiinni maankamaralla kun "punaisen chakramme" energia toimii.
Ti 17.1.2017
Toisella värillä oranssilla jatkakaamme omaa sateenkaaren rakentelua tai muuten värimaailman ajatusta ja mielikuvaa tuomaan arkeemme värikkyyden iloa. Kun jossain retkellä saavumme johonkin jossa on väriloistoa ja vaikka luonnon luomaa kauneutta on ihastuksemme hyvin energisoiva. Niin miksemme antaisi värien tuoda iloa myös arkeemme. Chakroissa oranssi kuuluu noin hieman navan alapuolella olevaan sakraalichakran energia keskukseen. Sen katsotaan vaikuttavan mm. seksuallisuuden, hedelmällisyyden, perheen "heimon" vahvistavaksi energiaksi. Esim. chakrojen enegiakentät ja liikkeet ovat selvästi käsinkoskeltavan tunnettavissa. Kaikille se on mahdollista tuntea-aistia antamalla itselle tilaa, rajojen vapauttamista sisäisistä esteistä ja aikaa ilman tavoitteita sekä ennakkoluuloja.
Ke 18.1.2017
Olemme jo keskiviikossa "keskellä viikkoa" tullaan keltaiseen väriin, joka voi jopa mielessä kultautua. Väri tuo tavallaan aurinkoinen se meille valoa tuo kun edellinen väri oranssi "pirtsakka" oli. Itämaisen pallea alueen Solar plexus-chakra on hyvin kaiken kattava olemassa olon keskus, joka samoin sitä keltaista - kultautuvaa energiaa tarvitsee. Ottaen vastaan ja jakaen sitä kaikkialle. Sieltä on yhteys mm. tunteisiin, sillä kun jokin yllättävä koskettaa ja ns. "riipaisee" niin sehän tuntuu ihan vatsanpohjassa asti. Olemme hyvin emonotaalisia kuin taiste - pakene tms. niin Solar on meidän vahvuudemme tai heikkoutemme miten sen energia toimii. Noin viisivuotta olen käsissä tuntenut nämä chakrojen tai muun energiakentän ja tiedän ettei se ole vain "illuusiota / järkeilyä" sillä ne kokemukset ovat niin yllättäviä ja vahvoja, jotta sitä ei mikään tiedekäsitys voi kumota. Mutta purjehdimme kuitenkin jokainen omalla käsityksellä asioista ja se onkin O ja K. Aurinkoisesti päivään tähän toivon sinulle elämän hetkessä tässä.
To 19.1.2017
Tuo ihana VIHREÄ anna sen tulla sateenkaaren keskeltä tietoisuutesi kaikkien noiden väriloisteiden seasta. Olet vaikka virhreällä niityllä tai näet luonnollisen vihreän metsän niin herää siintä sinulle suuri tiedostamaton sydämmellisyys - kauneus - ihailu ja kaikki muu katoaa. Jollekin se voi olla lapintaikaa kuin yhtälailla lähin pienikin luonnon vihreä väriluomus aivan äärelläsi arjessasi. Pysähdy anna sen tulla sydämmeesi anna se jakaa ja ottaa vastaan aitoa sydämmellistä Rakkautta. Itämaiset ne seitsemän pää chakraa, joissa sydänchakra on yhtälailla keskelle virhreänä toimien kaikkien alempien kolmen ns. fyysisempien ja ylempien henkisempien chakrojen yteisenä orkesterin "johtokeskuksena". Kun koet että Rakkauden vastaanottaminen ja jakaminen ovat samanarvoisia, eikä pelko ei myös mikään muukaan sitä häiritse. Niin se vapauttaa sinulle valtavasti arkeesi energiaa. Rakkaus - sydämmellisyys kun meistä jokainen kuitenkin sitä on ja "salaa" haluaa olla rakastettu - hyväksytty ei se ole mitenkään "lällyä" nykyisen elämän kovien arvojen keskellä vaan se on meidän todellinen sisäinen olemus. Anna siis sen täysin täyttää sydämmesi "vihreällä" RAKKAUDELLA. Kiitos!
Pe 20.1.2017
Sininen on taivas - sinivalkoinen myös joka värimme on Suomeamme niin symbolisesti kuvaava tää Pohjolan elo nyt talven keskellä kaikkinensa - oloinensa. Kun kesällä heittäydyt vihreälle nurmelle selällesi ja avaat katseesi taivaan sineen, jossa muutama valkea pilvenhattara vain ajelehtii. Siinä annat vain tilan ajattomalle itsellesi unohtaen kaiken muun. Olet vapaa olemaan ilmaisemaan - kokemaan sisäisen intuitosi ja todellisen sisäisen voiman sekä ajatuksen itsestäsi. Haluat kajauttaa ilmoille - maailmalle sen kaiken rajoittuneen innoituksen, joka sisällesi on kenties patoutunut. Se on jäänyt epävarmuuden - vauhdikkaan menon - pelon - ujouden - haavoittovaisuuden - pettymyksen ja muun jalkoihin. Hei minä olen tässä - hei minä haluan rakastaa - hei minä olen kanssasi tässä. Kaiken tämän myös itämainen Kurkkuchakran energia ja ilmaisun vapaus / kyky jotka on todellisia asioita, eikä vain tarkoituksettomia ulkoisia sanojen helinää - virtaa - pulputusta maailmalle. Kurkkuchakran väri on kirkas taivaan sininen sen kaikille se kertoo sanoin - elein - kehon kielellä välittää. Selkeytä sisäisen äänesi antaen sille sininen raikas iloa tuova energia joka virtaa meille kaikille kuultavaksi. Ihanasti sitä odottaen ja sitä itse jakaen!!!
La 21.1.2017
Indigon sininen (violetti) siellä sateenkaaren värikavalgaadin toisella reunalla tuo meille syvyyttä ajatteluun. Kun katsot tähtitaivasta illalla kuun valossa talvisen hangen äärellä voit tumman sinisen syyvyydessä aistia jotain aivan syvällistä luomakunnasta. Annat vain itsesi vapautua "alitajuisesta" tiedostamattomasta pelosta ja olla luottavainen rakkauden todellisuuden voimaan. Ja unohdat kaiken muun mielen melun. Se tehostaa esim. otsachakran ns. kolmannen silmän kautta aistimista joka luo ajatusta mm. olemassaolon syvällisemmästä merkityksestä. Lähestymme kenties huomenna sitä aarretta, joka sieltä sateenkaaren päästä löytyy!!!
Su 22.1.2017
Lähestymme sateenkaaren aarretta kun kuljet kesäisen sateen viitoittamaa tietä kaaren päätä kohti - hei aarre - se siellä se on. Sateenkaaren loisteista huipentuen väreistä violettiin. Kaikkien värien summa tuo niin valkonen se todella on. Se symbolisoi olomme sisäistä puhtauden todellisuutta niin syvällistä. Sen olemus tuo niin levollisuuden - rauhallisuuden - onnellisuuden sitä se on. Niin se arkeen se sen tuo. Kun meissä kaikissa ihan kaikissa tuo Universaali Rakkauden energia on niin vaikuttavin ja kaiken se tuo sekä suo. Sen olemus kaikkien uskontojen takana on niin ikuisuuden - ykseyden - autuuden jalo kruunu tuo chakroista kruunuchakran kuin kuninkaan. Se meissä jo kun on joka loistaa sateenkaaren lailla. Vain arkisessa ja arjen egomaailma sen helposti jalkoihinsa polkee. Hei antakaamme sille vain tila vapauden joka mistään poissa ei ole meiltä päivistä niin arkisista. Tie sateenkaaren aarteen luo avaa sisäinen anteeksi antaminen kaikille ja kaikesta. Se on vaiva vain pienoinen siis jakakaamme sitä kultahippusissa kuninkaan. Kruunumme loistakoon värejä kaikkia sillä sellaisena minä sinut näen. Näen loistavan rakkaudesi takaa egosi. Yhdessä me olemme voimavara suuremmoinen kuninkaallisten. Kiitos!!!
Ma 23.1.2017
Pysykäämme aiheessa seitsemän teemassa tuossa. Etsitään siis uusia tuulia seitsemästä kääpiöstä ja Lumikista niitä päiville seitsemän. Ensin astuu peliin Jörö sitähän ei kai kaukaa suomalaisittain tarvitse hakea. Mutta Jörö olikin parhaimmillaan kun hän arkkitehdin lailla kääpiöille uutta mökkiä suunnitteli. Pitihän Lumikille olla näköala parvekeella oleva oma kaunis huone auringon nousun suuntaan ja kääpiöille muille jokaiselle oma "boksi". Joiden varusteluihin tietenkin kuului elekroniikka jutut viimeisimmät niin 4G:tä myöten studioineen. Jörö sen suunnitelman hetkessä väänsi 3D:llä aivan uudella CADILLA. Suunnitelmia innollla toisille esittelemään kun valmista tuli nopsaan tuossa tekniikassa näppärässä. Vastaanotto yhtä innostunein oli kun muille kertoi myös jutusta tästä. Hei huudahti ...... kääpiöistä seuraava...
Ti 24.1.2017
Se oli Vilkas joka ensiksi kerkesi innostua! Hei mun täytyy heti laittaa Whatsuppia kavereille. Nopsaan hän älykännykkänsä esiin kaivaa ja laittaa jutskun eteenpäin on tää niin siistii. Vilkas nopsaan kuvan 3D mallinnuksesta nappas ja niin oli levinnyt tieto metsän kavereille. No onneksi tuo kuningatar Lumikin äitipuoli ei vielä ollut some ajassa vaan peilistänsä katsoi - kyseli. Eipä ollut viimeaikoina taikapeiliänsä tsiigannut. Olihan metsästäjä hommansa hoitanut. Kääpiöt alkoivat ahertaa olihan heillä paljon taitoja hanskoissa noissa. Tarvittiin myös rakennus projektissa tuossa erikois osaamista tuota. Mutta mitä? Sitähän löytyi kääpiöistä noista nimeltänsä ..... jolta homma hoitui...
Ke 25.1.2017
Tuo homman nimi oli saada asennetuksi kaikki se elekroniikka kaikkine viritys säätöineen ja yhteen sopivuuksineen. Sanomatta selvää senhän hoitaa kääpiöistä viisain Viisas nimeltään. Viisas on näes digiajan todellinen maestro. Piuhaa ja langatonta yhteyttä löytää paikkansa sujuvasti ne soljuaa sinne ja tänne. Lopullinen testaus ja asennus tapahtuu sitten kun mm. kaikki sähkötyö on tehty ja sitähän hoitaa kääpiö nimeltään ......... nimestään huolimatta mallikkaasti vaikka nimen viite hieman viivettä aiheuttikin. Lumikki piti raksan paikat siistinä ja pöydän kattauksessa, jossa oli aitoja luomulaatuisia ravinto juttuja eli metsän herkkuja. Mutta jotain yllättävää kuitenki oli tulossa....
To 26.1.2017
Unelias oli kuin uneksija hän oli nimestään huolimatta ammattilainen sähkötöissä. Ainoastaan Unelias jäi aika usein nojailemaan tikkaisiin tai muihin vastaaviin, jolloin ajatus karkaili sinne ja tänne jolloin työt pysähtelivät. Mutta samaan aikaan linnassa kuningatar Lumikin äitpuoli hieman tylsistyneenä ajatteli piristäytyä ja kysyä taikapeililtä ken se nyt kaunein onkaan. Peili kertoi sinä olet kaunis, mutta Lumikki joka asuu seitsemän kääpiön luona on kaunein.Siitäpä kuningatar tulistui... Samaan aikaan kääpiöiden rakennus työmaalla alkoi sisustuksen viimeistelyvaihe. Sen homman todellinen taituri kääpiöistä ....... koska siinä tarvittiin melkoisia oivalluksia ratkaistakseen vaativammatkin teknilliset ratkaisut...
Pe 27.1.2017
Lystikäs jolla oli jutut ja hyvä huumori komiikka oli myös näppärä ratkaisemaan vaikeita ratkaisuja. Lystikkään johdolla sisustuksen viimeistely valmistui tuossa tuokiossa. Mutta kun kuningatar olikin juonikas tulikin mutkia matkaan. Tarinassahan kuningattaren pitäisi omena tarjota Lumikille, jonka prinssi sitten pelastaa tuolla rakkauden suudelmalla. Kuningatar juonekas autolla hienolla urheilu kääpiöiden pihaan päräytti mukanaan omenakori kuuluisa tuo, joista yhden ojensi Lumikille. Mutta ensin hänhän naamiossa tuossa ajohaalarissa Williamsin Lumikille kyytiä tarjoamaan vauhdin hurmaan tuohon... Yllättävä tilanne tuo Lumikille oli, mutta uteliaisuutta kyytiin hyppäs, että onhan tässä vielä aikaa ennenkuin kääpiöt tulevat kotiin työstänsä. Mutta ajossa tuossa vauhdinn hurmassa Lumikki huomaamattaan omenasta palasen haukkas...
La 28.1.2017
Kääpiöistä Nuhanenä aavisti jotain, koska kilpurin gasoilin tuoksun jo kaukaa haistoi, vaikka nenä nuhainen tukossa olikin. Nuhanenän johdolla kotia kiiruhdettiin ja Lumikin he löysivät talonsa rappusilta kuin unessa ois. Ja vain pölypilvi jäljiltä auton tuon nopean jäljelle oli jäänyt. Nuhanenä haistoi jutun juonen tään twiittaamaan tietoa metsään kavereille missä prinssi tuo urhea viipyy kenties. On Lumikki odottamas sun rakkauden suudelmaas... Äkkiä swiitit ja viestit metsään jokaisen sopukan löys, niinpä kääpiö nimeltään ....... totes että ratkaisu lähellä tää on, MUTTA.... Su 29.1.2017 Ujo tuo viestit kaikille loi ja tieto prinssille kauas vei. Prinssi tuo nuori ja komea 125 kuutioisen "piikkinsä" selkään hyppäs kun oli tuo syvä niin outo ja samalla tunne niin ihanan odottava. Hanaa hän käänsi MUTTA soralla sivuliirtoon joutui prinssi tuo niin vauhdikas. Mutta onneksi onnekkaasti ja pehmeästi pyöränsä hallinnan menetti sammaleeseen tupsahti. Mut pyörä tuo rikkoutui. Kuinka ollakaan lähellä oli hevonen mitä nopein, jonka selkään prinssi hyppäs. Kohti Lumikin ja kääpiöiden kotia kohti laukalla hevosen ohjas taidolla tuolla opitulla. Sydän läpättäen perillä prinssi tuo rakkauden tunteella Lumikin pelasti hän. Kaikki tietenkin elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti. Kääpiöillä noilla kun oli olot mitä mallikkaimmat uudessa mökissänsä ja prinssi sekä Lumikki omassa hienossa linnassansa oli olo mitä sydämmellisin. Opetus tarinasta on se oli aika sadun tai aika ajan nyky on se Rakkaus joka kaiken tuskan, surun voittaa ja onnen sekä ilon tilalle tuo.
Ma 30.1.2017
Lähde matkalle aiheessa seitsemän. Lähde aikakoneella ja hyppää alukseen joka sinut perille vie. Suuntaa matkasi Aasiaan ja kohtaa siellä eri kulttuurit, eri kielet, erilaiset ilmastot, niin korkeat vuoret, kuin tasaiset "pustat". Anna tila näille mielikuvien aiheille Aasiasta pidä ne pääteemoina. Mitä se tuo ensiksi ja toiseksi jne... mieleen kuvina tai ajatuksina. Matkamme tarkoitus on laajentaa näkemystä oman reviirimme ulkopuolelta. Rikotaan ennakko käsitykset - kohdataan mitä erilaisimpia juttuja. Tällä matkalla kohtaamme siis yllättäviä aiheita sekä kaikkea jota emme tienneet olevankaan. Anna siis tällä viikolla pieni hetki joka päivälle ja niiden aiheille!!!???
Ti 31.1.2017
Jatkamme matkaamme Afrikkaan. Edellisten teemojen lisäksi sulaudu mukaan savimaja elämään ole kuitenkin iloinen älä anna niukkuuden häiritä oloasi. Vastakohtia jotka ovat hyvin voimakkaita kuten sotatoimi alueet - mitä se on yritä nähdä tuskan, julmuuden ja kurjuuden lävitse. Nähdä mm. hyökkääjän - puolustajan juuret egomielen osamme hyökkää - pakene ajatus... Katso Afrigan kauneutta - tee matka saharaan - anna itsellesi anteeksi tiedostamaton (alitajuinen) syyllisyys. Näe Afrikka uusin silmin ihmiset ja kaikki ulkoiset puitteet. Kiitos!
Ke 1.2.2017
Jatkamme aika kaukaiseen kolkkaan pallollamme. Australia sekä Oseania ovat meistä katsottuna aika lailla kaukana esim. lentoaika n. 25 h. Lisäämme ajatusta esim. miltä se tuntuisi muuttaa noin kauas 100 vuotiaasta kodostamme. Australiassa on iso erämaa ja jonka kontrastina Sydney tms. kaupunki ja siellä luonnollinen palvelu kulttuuri sekä elämän muoto / meno kuten kun käy kaupoissa, kaupungilla, Bondi beetsillä... Ympärillä olevat muut saarivaltakunnat isommat ja pienemmät - minne haluaisit mennä tai minkälaista siellä oikeasti mahtaa olla. Se on kuitenkin erilaista kuin luulemme (se oli omakohtainen kokemus) - anna aisteillesi ja intuitiolle tilaa ymmärtää sitä kaukaisuutta, mutta joka on kuitenkin niin lähellä. Olet jo nyt avartanut omaa reviiriäsi jo melko lailla, siksi näe nyt tämä päiväsi myös avarammin missä oletkin mitä teetkin, hienoa!!!
To 2.2.2017
Matkamme kaukaisin piste on Etelämanner. Se on jään - lumen - lisäksi hyvin todellisesti suuruudeltaan ja olosuhteiltaan rajautunut meidän käsityksemme ulkopuolelle. Mitä minkälaista siellä todella on. On tarinoita ja dokumenttejä tutkimus retkikunnista, jotka vähän avaavat sitä todellisuutta?! Mutta niiden ääriolosuhteiden kokeminen paikalla päällä miltä se oikeasti tuntuu sekä vaatii?? Viimeinen dokumentti, jossa Richard niminen ultra liikkuja halusi tehdä ennätyksen yli tuhannen kilometrin reitille reunalta - navalle. Ennätys oli 38 vrk ja Richardin tavoite oli 30 vrk. Hän kerran kääntyi jo kulkemaan takaisinpäin todeten ettei tässä lumimyrskyssä ja näistä viivytyksistä johtuen voi tehdä ennätystä, eikä tässä ole mitään järkeä. Sateliitti puhelimen välityksellä hän sai kuitenkin tiedon että pari seuraavaa päivää olivat otollisia jatkaa matkaa. Monien todella vaikeiden vaiheiden jälkeen hän kulki unen rajamailla viimeiset 17 tuntia putkeen ja saapui kuin saapuikin perille 29 risat päivissä. Kysynkin voisitko avata mielesi näkemään tämän henkisen ja fyysisen ponnistuksen sisälle mitä se oikein on ja mitä kaikkea sinun intuitiosi nostaa tällaisesta huikeasta suorituksesta pintaan???!!!
Pe 3.2.2017
Tulemme takaisin sulalle mantereelle pois lumen ja jään keskeltä. Manner on Etelä-Amerikka siellähän on moni käynytkin. Sieltä löytyy olosuhteiden vastakohtia etelä navalle kuten viidakkoa, kosteutta ja kuumuutta. Mutta tarkastelkaamme tanssin ja ilon meininkiä eli siis sambailemaan. Miten sinä tunnet ja koet samban sekä miten se voisi herättää meitä "jäyhempiä" suomalaisia löytämään jotain uutta itsestämme???!!! Kuten eri puolella maapalloa on ilon ja sisäisen tasapainon vastakohtana sotia, kärsimystä, kurjuutta, köyhyyttä... Mutta voisimmeko oppia näkemään edellä olevien asioiden taakse ja nähdä ihmiset rakastettavina iloisina niinkuin samban perusolossa on varmaan tarkoitus. Avatkaamme sydämmemme ilolla lähipiireistä tuonne kaukaisuuteen. Se ei ole meiltä pois mitenkään joten jakakaamme sitä omalla sisäisellä mielen voimalla kaikille - kaikkialle. Kiitos!
La 4.2.2017
Pohjois-Amerikka se sinänsä tuttu on mutta!? Mitä - millainen se on alueena ja kansalaisineen. Mitä asioita se sinulle nostaa pintaan?! USA hmmm. mutta niin iso alue Kanadan niin erilainen kuin olo tääl vai onko?! Minne menisit Pohjois-Amerikassa - mitä haluaisit nähdä olisiko se todella jotain suurta sadasti isompaa vai onko se vain meidän mielemme luoma illuusio jostain ihmeellisestä tms. Olet varmaan unessa ollut jossain isossa tai niin erilaisessa tilanteessa, joka kuitenkin niin todelta tuntui kuin P-Amerikan matka kenties tuo. Uni tai matka tuo se varmaan kokemuksen tuo niin erilaisen. Matka kokemuksen on elämä tää yhtä kaikki siis matkaillaan sinne koneella lento tai mielellä virtuaalisesti. Hauskaa pidä hauskaa!!!
Su 5.2.2017
Seitsemäntenä kohteena saavumme Eurooppaan. Maailman matkailu on varsin avartavaa ja näin virtuaalisesti myös mielenkiintoinen toteuttaa. Todellisesti eri maanosissa kun matkustaisi ja näkisi sekä olisi ihmisten kanssa tekemisissä olisi mielikuvat että käsitykset aikalailla toisenlaisia. Euroopassa meillä on kotoisaa ja pääosin hyvä olla. Miten sinä näet Euroopan maanosana / ihmiset verrattuna muihin maailman kolkkiin? Kun katsot perinteistä pöydällä olevaa maapalloa saat siintä suhteellisen mielikuvan mittasuhteista eri maanosista keskenään. Ja kun katsot sitä nuppineulan kokoista pistettä missä asumme sekä levität aluetta avaruuteen universaalisti???!!! Sehän on aivan suhteeton niin ääretön!? Mutta silti olo tässä ja nyt on se todellinen hetki sekä sinun että minun se pienikin ajatus on siinä tärkeä. Anna siis sinun sisäiselle todellisuudelle ajatus mahdollisuudesta että sieltä löytyy kaikki ja se on täydellistä. Sinä ja minä olet täydellinen RAKKAUS!!!
Ma 6.2.2017
Jatkaen seitsemällä "aistilla - ilmiöllä", niin että mitä seitsemän kysyt kenties?! Näkökyky kuten muutkin aistit (aisteja viisi) joita ei kaikilla ole tai toimivat eri lailla. Kun avaat silmät on aamu tai päivä katkaisee se kenties unen tai uneksinnan. Eteen avautuu tilanne arkinen tai maisema mitä mielyttävin, jonka johdosta jatkuu tilanne tää. Se työntää ajatuksiin mitä erilaisimpia mielenyhtymiä tästä hetkestä tai menneestä. Välillä haluaisit sulkea silmät ja palata takaisin "uneen". Mutta arki odottaa ei ole mahdollisuutta muuta kuin nähdä asiat niinkuin ne on ja jatkaen mistä pitää jatkaa. Toivottavasti useasti annat sen hetken tulvia sisällesi ja kokea se voimaannuttava sekä nautinnollisena hetkenä, jonka haluat vain jatkuvan. Näin näkeminen kytkee meidät tilanteeseen tähän - olkaamme siitä kiitollisia!!!
Ti 7.2.2017
Kuulo olemme kuulolla tai kuulemme hiljaisen kuiskauksen tai kaukaisen äänen?! Tuo pieni linnun hentoinen laulu hiljaisessa metsässä tuo mielen niin herkistyneen pintaan aivan suuren olemassa olon aistinnan. Hetki kuitenkin kuin salaman isku iskee tajuntaan yllättäen, jostain joka räjäyttää tilanteen "hajalle" tään. Oliko se ukkosen mahtipontinen jyrähdys - tehdassalin tasaisen huumaava koneiden ääni vai vain yksittäinen voimakas huuto tai ääni. Tilanne tuo... pintaan niin voimakkaan reaktion antaa tai olon turruttavan olemisen tylsistyvän. Hei tarviiko se olla niin? Ensi reaktion jälkeen voimmekin kokea tilanteen tään niin voimaannuttavana sekä nautinnollisena hetkenä oli se ääni mikä tahansa. Olkaamme kuulolla joka löytää sen pienen linnun äänen tai jyrähdyksen merkkinä hetkestä tästä. Iloitkaamme siitä siis!!!
Ke 8.2.2017
Menkäämme tuoksujen maailmaan sen taikaan - sen luomiin mielikuviin - sen antamiin mahdollisuuksiin... Entä mitä jos haju aistimme olisikin yhtä hyvä kuin vaikka karhulla! Hajumaailman laajuus on aika yllättävä esim. kokien oman mielemme hyväksyttävistä ihanista tuoksuista äärimmäisiin epämielyttäviin hajuihin. Jälleen mieli havannoi ja tekee johtopäätöksiä!? Hajuhan voi olla kutsuva - houkutteleva - ilmoittaa vaarasta... Tietoisuus hajujen maailmasta auttaa meitä arjessa. Terapeuttisesti tuoksuja käytetään hoidoissa kuten mm. aromi terapiassa. Mutta voisimmeko tietoisuudella kääntää yhä useammin tilanteet arjessamme toisenlaisiksi?! Kokekaamme sen maailman mahdollisuudet voimaanuttavina ja nautinnollisina hetkinä!!!
To 9.2.2017
Mystisiä makuja mitä ne voisivat olla, jotka saavat aikaan sanatonta yllättävää "mystiikkaa". Pysyessämme aina perinteisessä - turvallisessa - perus makujen maailmassa ei myöskään mielen seikkailu lähde lentoon. Kokeilun ja erilaisten makujen ei varmaan tarvitse olla mitään niin ihmeellistä, josta voisimme kokea jotain uutta. Tietoisuus ennakkoluulottomasti kohdata elämässä uusia asioita, johon voisi makujen maailma avata siihen ovia. Heittäytyisimme mukaan elämän makujen virtaan ja voisimme ne hetket kokea hyvin voimaanuttavina ja nautinnollisina hetkinä!!!
Pe 10.2.2017
Tuntoaisti informoi meille yllättävän monenlaisissa tilanteissa kaikenlaista. Emme yleensä huomaa edes sen havainto seuraus systeemiä, koska on paljon opittu ja koettu sekä toimittu automaattisesti. Lapsi sen sijaan tekee ja kehittää monia kokeile - erehdy - opi systeemiään uusissa jutuissa. Me voisimme erään asian nostaa tietoisuuteen?! Se on kosketus eli toisen ihmisen huomioiminen. Jo pelkästään kun sanon käsipäivää tai halaan voin viestittää selvemmin läsnäoloa ja toisen huomioimista. Sen ei tarvitse olla pelkkä kuiva muodollisuus. Kaikenlaisessa terapia tyyppisissä hoidoissa sitä pidetään luonnollisena, mutta esim. parisuhteessa arjen keskellä pienikin kosketus voisi hyvin olla sydämmellinen huomion osoitus. Siis tuntoaistin kautta jakakaamme huomiota toiselle mielen ilolla hymyllä höystettynä. Se on aika edullista. Antakaamme aikaa sille myös enemmän sillä se on hyvin voimaanuttava ja nautinnollinen hetki kaikille.
La 11.2.2017
Kuudes aisti!? Me kaikki käytämme sitä vähtintään hyvin tiedostamattamme, koska se tulee vaistonvaraisesti eräänlaisena intuitiona tai huomiona ajatuksena tilanteesta, jota ei ollut kuitenkaan ajatellut. Voi olla että toinen on sanomassa ja oli jo itse vetänyt sisään henkeä sanoakseen saman asian. Vaisto tai minulle kuudes aisti tulee monissa tilanteissa esiin yllättävän ihanasiti esim. hoitotilanteessa. Toisenlaisessa tilanteessa kerran olin leveäkaista tiellä ajattelematta siirtynyt vastamäessä keskiviivan viereen ja sen sekunnin aikana pimennosta tuli vastaan auto joka väisti minut oikealta eli olin kahden auton välissä. Tajusin ja tunsin että tilanne oli johdatteleva ei sattuman onnekas. Mutta ennenkaikkea kuudes aisti nousee pintaan kun raivaa sille tietoisesti tietä ennakkoluulottomasti. Itse asiat mitä voi kokea on hyvin rauhoittavia jotka voi kokea voimaanuttavina ja nautinnollisina hetkinä!!!
Su 12.2.2017
Sununtai aamu on koittanut ja sen "seitsemän aistin" tarina tulee lyhyesti sisinpämme syvälliseen kokemisen ymmärtämisen "aistimisen" lähteille. Sillä ei ole symboleita - sitä ei voi sanoin kuvata - siitä ei voi maalata taulua - siinä ei ole kehon aistien "kohinaa"... Siinä on jotain JOKA VAIN ON. Sen on jokainen ohikiitävän hetken kokenut, mutta onko sen vain sivuttanut kaiken muun keskellä. Se on meillä kaikilla "sydämmissämme" ikuisesti vain ajatuksen päässä. Egomme kanssa olemme näennäisesti sulloneet sen portin eteen esteen -muurin. Portit avautuvat vain yhden ajatuksen takaa, jolloin siitä voi kokea ikäänkuin pilkahduksen suuresta täydellisestä ikuisesta RAKKAUDESTA. Sitä me kaipaamme myönnämme tai emme SE VAIN ON. Se on VOIMAANNUTTAVA JA PYSYVÄ!!!
Ma 13.2.2017
Aiheessa seitsemän. Seitsemän puun tarina. Oli kumpuilevaa metsä järvi maisemaa, josta kohottautui kukkaisniityn takaa korkeampi kukkula ylväästi ikään kuin kuninkaan valtaistuin. Sen korkeimmalla paikalla kasvoi komea iäkäs MÄNTY, joka oli nähnyt ja kokenut rajuilmoista koviin porottaviin helteisiin ja kaikkea siltä väliltä. Mänty mietti itsekseen että olenhan jo aika vanha, mutta juureni ovat syvällä maassa ja vahvat. Olin minäkin sitä aikanaan aika pieni hymähti mänty. Silloin iloisesti tuulissa tuiverruksissa taipuilin kuten lapset nuo, jotka monasti leikkivät luonani tuolla metsäisellä kummulla. Silloin männyn ajatuksiin nousi välähdyksen omaisesti hei mutta minähän voin vaikka olenkin aika lailla kankeampi… Minähän voin iloita ympärillä olevasta muusta metsän väestä ja jakaa viisaita ohjeita niitä tarviaville. Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!!
Ti 14.2.2017
Kuin viikon päivänä toisena - aamuna tiistain haukotellen astui esiin auringonpaisteeseen vuorostaan tuo kaunis ”kuningatar” vierellä männyn. Sen oksat laskeutuivat mielyttävästi ylhäältä alas olihan se somistautunut virhreään pitkään hameeseen. Sehän sopi KUUSELLE tuolle niin iloiselle metsänväen kuningattaralle. Kuusi oli kulkenut jo yhtälailla pitkän tarinan rinnalla männyn. Pienen pienenä taimena kuusi osoitti aikamoista sitkeyttä kun meinasi jäädä jalkoihin lasten leikkiväisten. Kuningatar kuusi kuitenkin keräsi ja jakoi kasvaessaan isoksi paljon tietoa sekä viisauta. Se osoitti halun auttavaisen – suojelevaisen tuen kaikille muille väen metsän sekä vierailevien vieraiden kävijöille. Sen juurella oksien tuuheiden monen oli helppo olla suojassa sateen. Monet ilot ja surut se kuunteli ja puun halauksen ilon ja lämmön jakoi… Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!! Ke
15.2.2017
Sitkeä on tuo puu ja taipuisa joka aamuna viikonpäivistä kolmantena nuo aamuiset taivuttelut ilolla väänsi. Olihan puu tuo jo pienestä alkaen vartensa notkeana pitänyt. Puu tuo kukkulalla tuolla vieressä männyn ja kuusen sekä kiven hieman kookkaan oli paikka soma. Kataja tää nääs pääsi lähelle lasten leikkien jotka kivelle kiipes. Oli myös pihkaniskat nopeat rastillansa käynyt kivellä tuolla. Kataja suunnistajalle kuiskannut oli "kymmenen jäljessä". Oli rastin noukkija säpsähtänyt - puhuuko tuo puu. Siis katajainen puu tuo oli lasten ilot ja leikit jakanut sekä monet taivuttelut kokenut. Osallistui se innolla aina leikkiin uusiin... Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!! To 16.2.2017 Koivu sarjan hienosti täydentää onhan se valkean - vihreän ylväydessään erottuva metsän luomus. Koivu tää nuorempi ol kuin puut edelliset ja kasvupaikakseen se halus paikan aurinkoisen. Näin kukkulan kupeelta aukes avara luonto valon säteineen kohti etelä - länttä. Niinpä koivun näköalan paikan sviitistänsä katsoi maailman laajuutta hyvin mietteliäästi!? Kumpa me metsän puut - eläimet ja ihmiset ymmärtäisimme miten yhdessä meidän tulisi huolehtia yhteisestä elämästämme kaikkien iloksi ja hyödyksi... Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!!
Pe 17.2.2017
Päivän tervehdyksen aloittaa puu tuo oksikas välistä runko mitä silein - pieni varpu vain tai isokokoinen. Haapa vierellä koivun kukkulalla tuolla ystävyyttä koivulle osoitti suojaten pohjan tuulia ollen puolella pohjoisen. Kaverithan olivat ikäisiä saman, joten juttua riitti ja yhteisiä kokemuksia. Haapa totesi hiljaa kuiskaten koivulle sinä olet minun paras kaverini ja olemmehan jo yhdessä nähneet niin paljon!? Ikuista tää kuule on koivu "kuomaseni" oli haavan lausahdus niin syvällinen... Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!!
La 18.2.2017
Metsän korkealla kukkulalla ajatus "puuperheestä" kasvoi komealla Lepällä. Puuhan oli jo kasvanut täyteen kokoonsa ja asusteli siinä koivun ja katajan vieressä. Kaverukset olivat aika usein vitsailu tuulella. Yleensä koivu heitti ilmoille ajatuksen, niin jo kataja jatkoi telepaattisesti lauseen loppuosan vaikka ydin ajatus oli vasta tulossa. No kun taas leppä yllätti erittäin hauskoilla yllättävillä letkautuksilla ties mistä. Niinpä kaverusten elo tää kulki kivasti ajassa tässä eikä siinä todella jääty murehtimaan menneitä... Tarinan opetus on tää mitä ihanin!!!
Uusimmat kommentit
05.12 | 06:22
Heips! Niin se elämä kuljettaa ja tuo eteemme asioita sekä tunteita että kokemuksia. Elämästä jossa on arki ja juhla samaan aikaa sekä matka itseemme että sen sisimmän aitouden kohtaamiseen. Kiittäen!
04.12 | 19:21
Wautsi! On todellakin tajunnan räjäyttävät sivut! Huokuu täälläkin sinun (ja myös Arjan) tasapaino, ilo, rauha, hyvä olo, hyväksyntä ja energia! Kiitos ajatusten jakamisesta!